Meinasin kirjoittaa tämän Facebookkiin, mutta onneksi muistin että on olemassa blogini. Haluaisi paljon enemmän kuin kehtaa, kirjoittaa julkisesti esille feministisiä ajatuksiaan. Blogi on tietty vähän enemmän syrjässä kuin Face, ehkä hyvä ja huono niin.
Harva se päivä, koko päivän, tulee mieleen feministisiä ajatuksia ja ideoita, tällaisessa inspiroituneessa tilassa kun on jotain sanottavaa. On vaikka nukkunut hyvin. Ilosta tai surusta, tai mistä vaan. Inspiraatio tulee kun on jotain sanottavaa. Minulla paine tulee siitä että pitää puolustaa heikompia, naisia. Jostain syystä olen hyvin vahvasti ajautunut tähän tarpeeseen. Se on moraalisesti oikea syy olla aggressiivinen. Enemmän kuin hyvä syy, enemmänkin välttämättömyys tai oikeudenmukaisuuden tarve. Se on eri asia kuin rasismi, jota harjoittavat ihmiset ylhäältä käsin, jo vahvassa asemassa olevat ihmiset, jotka puolustavat jo olemassa olevaa omaisuuttaan kaukaa käsin neuroottisestikin. Pelkäävät jotain. En tiedä mitä, en ole juuri joutunut ajattelemaan heidän asioitaan.
Mutta olisi täysin naurettavaa ajatella feminististä ja rasistista aggressiota jotenkin verrannollisesti. Sekin kertoo jostain, että minulle on asetettu paine joutua ajattelemaan näin hankalasti jos meinaan ajatella yhtään feministisiä ajatuksia. Sitähän miehet aina retorisoi: "entä miesten oikeudet" ja milloin mitäkin, ihan niinkuin puolustautuessaan pitäisi ottaa huomioon sortajien oikeudet. Ja tätähän nimenomaan tapahtuu! Siksi tulee paine siihen sanomiseenkin. Mutta se on jo eri stoori, tai samaa kylläkin, että missä kohtaa niin usein joutuu törmäämään siihen että pitää ajatella miestenkin oikeuksia samalla. Se on osa sovinismia.
Pitää ajatella raiskaajan oikeuksia. Sitä, ettei väkivallantekijä menetä kasvojaan, vaan häpäisee sen naisen. Vittu. Pakko pitää tauko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti