Edellisestä tekstistä versoo vaikka mitä, mutta hätimiten pitää lisätä tähän vielä semmoinen mikä piti jo kirjoittaa. Eli kun on niitä tavallisia miesmuusikoita, ihan paskoja, joita siis kannustetaan. Ja sitten on niitä ketkä treenaa vähän pidemmälle, tai vaikka ihan lahjakkaitakin. Mitä niistä tulee?
No niistä tulee todennäköisemmin ammattilaismuusikoita kun ne saa treenata siellä vitun treenitiloissa mistä meidät ajetaan pois!
Mm siks täällä on miesmuusikkojen ylivalta, tai ainakin heitä useammin sanotaan paremmiksi soittajiksi. Tottakai se mahdollistaa ammattilaisuuden ihan eri tavalla, jos sulla on mahdollisuudet "kouluttautua" eli harjoitella tulevaan tehtävääsi. Puhun tässä nyt vaan tästä treenauksen mahdollistamasta.
Tähän liittyy myös se häpeä. Jos sua kannustetaan/lannistetaan johonkin tiettyyn paikkaan/jossain tietyssä paikassa, niin toki siitä tulee sulle ihan eri tavalla luontevaa/mielekästä/vittu epäluontevaa/epämielekästä.
Ja tähän liittyy myös paljon paineita aiemmasta ja siitä miten
nää jutut vei pellolle. Se tunne. Ei mielihyvää sitten mistään.
Sellainen pysyvä paniikinomainen tunne siitä että seuraava
mahdollinen mielihyvänlähde on jossain 1000 km:n päässä ja meren
alla, enkä edes tiedä tarkkaan mikä se on tai miten sen luo
pääsee. Mut mä ajattelin et voisin kirjottaa siitä kaikesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti